# Juniorien kyu-vyökoevaatimukset

# Johdanto

Juniorien kyu-arvot on tarkoitettu alle 13-vuotiaille aikidoharjoittelijoille. Myös 13-15-vuotiaat harjoittelijat voivat suorittaa juniorien kyu-arvoja, mikäli seurassa niin päätetään. Juniorien kyu-arvot tulee rekisteröidä seuroissa ja tähän voidaan käyttää Suomisportia. Tunnusmerkkinä suoritetusta vyöarvosta käytetään vyön molempiin päihin kiinnitettäviä värillisiä natsoja. Täysistä kyu-arvoista myönnetään Aikidoliiton diplomi.

Kun juniori siirtyy harjoittelemaan aikuisten harjoituksiin, siirtymän tulee olla mahdollisimman motivoiva ja tarkoituksenmukainen. Seuran ohjaajien tulee harkita tapauskohtaisesti, mikä ratkaisu on kullekin juniorille sopivin.

Perussääntönä on, että täydet juniorien kyu-arvot vastaavat aikuisten kyu-arvoja. Esimerkiksi jos juniori on suorittanut kokonaan juniorien 5. kyun (kaksi sinistä natsaa), voi hän seuraavaksi suorittaa aikuisten 4. kyun, jos ohjaaja niin arvioi sopivaksi. Jos juniori on suorittanut vain ensimmäisen sinisen natsan, voi hän seuraavaksi suorittaa aikuisten 5. kyun. Tarvittaessa juniori voi myös aloittaa aikuisten vyökokeiden suorittamisen samasta vyöarvosta, joka hänellä jo on junioreissa. Tällöin esimerkiksi junioreissa 4. kyun suorittanut menisi aikuisissa uudestaan 4. kyun vyökokeeseen.

Joskus seurassa voi olla motivoituneita junioreja, joilta juniorivyöarvot uhkaavat käydä vähiin ennen kuin he ovat tarpeeksi vanhoja siirtymään aikuisten harjoituksiin. Tällöin 11 vuotta täyttäneen ja täyden juniorikyu-arvon suorittaneen juniorin on mahdollista suorittaa vastaava kyu-arvo liittoon rekisteröitävänä aikuisten vyökokeena. Edellytyksenä vyöarvon suorittamiselle on oman valmentajan ja graduoinnin vastaanottajan arvio juniorin riittävästä henkisestä ja fyysisestä kypsyydestä. Lisäksi edellytyksenä vyöarvon liittoon rekisteröimiselle on aikuisten aikidopassin ostaminen ja liiton määrittelemän graduointimaksun suorittaminen.

Aikuisten vyöarvoa suoritettaessa tekniikka arvioidaan aikuisten vaatimustason mukaisesti, ja graduoinnin vastaanottajalla tulee olla Aikidoliiton vahvistama oikeus suoritettavan vyöarvon graduoimiseen.

Lataa vaatimukset pdf-muodossa.

# Aikarajat

Taso Aika
I keltainen natsa 10 harjoituspäivää aloittamisesta
II keltainen natsa 10 harjoituspäivää I keltaisen natsan suorittamisesta
8. kyu, III keltainen natsa 10 harjoituspäivää II keltaisen natsan suorittamisesta
I oranssi natsa 15 harjoituspäivää 8.kyun suorittamisesta
7. kyu, II oranssi natsa 15 harjoituspäivää I oranssin natsan suorittamisesta
I vihreä natsa 15 harjoituspäivää 7.kyun suorittamisesta
6. kyu , II vihreä natsa 15 harjoituspäivää I vihreän natsan suorittamisesta
I sininen natsa 20 harjoituspäivää 6.kyun suorittamisesta
5. kyu, II sininen natsa 20 harjoituspäivää I sinisen natsan suorittamisesta
I ruskea natsa 20 harjoituspäivää 5.kyun suorittamisesta
4. kyu, II ruskea natsa 20 harjoituspäivää I ruskean natsan suorittamisesta